HELSINKI 1952 - STADIONISTA OLYMPIASTADIONIKSI

Haaveet olympiakisojen järjestämisestä Suomessa heräsivät Tukholman vuoden 1912 olympiamenestyksen jälkilämmössä. Olympiaunelma Helsingissä toteutui heinäkuussa 1952, jolloin urheilumaailman valiot ja yleisö saapuivat XV olympiadin kilpailuiden juhlallisiin avajaisiin Olympiastadionille.

Suomi oli aktiivisesti mukana kansainvälisessä olympialiikkeessä jo ennen kansakunnan itsenäistymistä vuonna 1917. Suomalaisten erinomaiset urheilumenestykset olympialaisissa 1920-luvulla olivat edelleen omiaan kasvattamaan haavetta saada järjestää olympialaiset Helsingissä. Tätä haavetta ryhtyi toteuttamaan vuonna 1927 perustettu Stadion-säätiö, jonka päätehtäväksi tuli sellaisen stadionin rakennuttaminen, että Helsinki voisi toimia kesäolympiakisojen isäntäkaupunkina.

Paikka haussa – Tähtitorninmäki vaihtuu Tivolinmäeksi

Paikkaa stadionille etsittiin aluksi Tähtitorninmäeltä. Tähtitorninmäki osoittautui kuitenkin liian ahtaaksi. Pysäköintipaikkoja ei olisi saatu alueelle riittävästi – autokanta kasvoi 1920-luvulla nopeasti etenkin Helsingissä.

Helsingin kaupunginvaltuusto päätti syyskuussa 1929, että stadion voidaan rakentaa Urheilukadun, Nordenskiöldinkadun, rautatien ja Helsinginkadun rajaamalle alueelle. Valtuusto myönsi samalla varat stadionin aatekilpailuun, jossa oli luonnosteltava 25 000 katsojan stadion ja urheilupuistoalue. Keväällä 1930 toteutetun kilpailun voittaja Onni Johannes Enroth olisi sijoittanut stadionin kaupunginpuutarhan pohjoispuolelle. Erik von Frenckellin johtama Stadion-säätiön hallitus piti parempana stadionin rakentamista pallokentän itäpuolelle Tivolinmäelle. Kaupunginvaltuusto asettui maaliskuussa 1932 säätiön ehdotuksen kannalle.

Stadion-säätiö julisti uuden kilpailun, jossa tehtävänä oli laatia suunnitelma 20 000–25 000 katsojan stadionista. Seuranneen jatkokilpailun voittivat arkkitehdit Yrjö Lindegrén ja Toivo Jäntti. Stadionin rakentaminen alkoi heidän työnsä pohjalta 12. helmikuuta 1934. 

Stadion valmistui 

Helsinki tavoitteli tosissaan vuoden 1940 kesäolympiakisoja, jotka sai kuitenkin Tokio. Stadionin rakentaminen hidastui KOK:n päätöksen jälkeen. Ensimmäinen vaihe valmistui vuonna 1938 ja suorituspaikoiltaan stadion oli maailman huipputasoa. Katsomoihin mahtui noin 26 000 katsojaa, vaikka itäkatsomon kohdalla ammotti sadan metrin aukko.

Kun Tokio joutui luopumaan kisoista Japanin hyökättyä Kiinaan, rakennustyöt Helsingissä vauhdittuivat uudelleen heinäkuussa 1938 olympiaisännyyden varmistuttua. Stadion ja sen ympäristö oli saatava kuntoon ennen kisoja. Takasuoran aukon täytti betonikatsomo ja puusta valmistui olympiakisoja varten tilapäisiä lisäpaikkoja syksyllä 1939. 

Koko Suomen kansa eli olympiahuumassa ja stadionin tiloissa järjestettiin erilaisia tapahtumia. Talvisota sulki kuitenkin stadionin ovet ja keskeytti rakennustyöt vuosien 1939 ja -40 vaihteessa. Talvisodan ratkettua rakennustöiden kuumeinen viimeistely jatkui. Vuoden 1940 huhtikuussa olympiakisojen järjestelytoimikunta kuitenkin vetäytyi kisaisännyydestä maailmassa vallinneen epäjärjestyksen takia. 

Toinen olympiaisännyys 

Stadion selvisi pienin vaurioin toisesta maailmansodasta ja vuonna 1947 Kansainvälinen Olympiakomitea myönsi vuoden 1952 kisat Helsingille. Vaikka stadion oli valmiina, niin sitä oli korjattava ja laajennettava. Olympiarakentaminen stadionilla alkoi vuonna 1948 vanhan katsomon purkutöillä. Katsomoiden laajennustöiden jälkeen stadionilla oli tilaa 50 000 katsojalle. Seisomapaikkoja oli 10 000. Kisoihin rakennettiin vielä puiset lisäkatsomot. 

19.7.1952 koettiin vihdoin se, jonka odotettiin tapahtuvaksi jo yli kymmenen vuotta sitten. Suomen tasavallan presidentti J.K. Paasikivi julisti kisat avatuiksi Helsingin Olympiastadionilla.

Teksti: Jouko Kokkonen ja Stadion-säätiö

Lähteet:

Alaja Erkki. Olympiastadion. 2020. 

Nygrén Helge. 1978. Helsingin olympiastadion. 

Raatikainen Voitto–Lipponen Satu–Suvanto Pertti–Vihavainen Riitta. 1994. Meidän kaikkien stadion.