STADIONIN UUDISTAMINEN ON KESTÄVÄÄ KEHITYSTÄ PARHAIMMILLAAN
Stadion herää henkiin entistä vahvempana
Vanha ystävä palasi Pyeongchangin taannoin talviolympialaisista. Oli, onnekas, päässyt seuraamaan tyttärensä kisamittelöitä. Ystävä kiitteli suurtapahtuman järjestelyjä mutta totesi, että matkalla keskityttiin ”omiin” suorituksiin; muiden lajien seuraaminen, kisapaikkoihin tutustumisesta puhumattakaan, olivat jääneet vähälle. Sen ystävä tiesi kertoa, että kilpailijoiden majoitukseen rakennetut kerrostalot jatkavat elämäänsä tavallisten korealaisperheiden koteina.
”Kokonaisuus näytti komealta”, hän tyytyi muusta kisarakentamisesta toteamaan ja oli sangen hämmästynyt, että päänäyttämö, stadion, on jo ennen rakentamista saanut purkutuomion. Muidenkaan suorituspaikkojen jatkokäytöstä ei liene selkeitä suunnitelmia.
Uutinen ei sellaisenaan istunut totuttuun kuvioon, joten talviolympialaisten näyttämöstä syntyi hatara aasinsilta suomalaiseen arkitodellisuuteen. Luulemmeko me, tavalliset kansalaiset, olevamme rakentamisen perimältämme korealaisia rikkaampia tahi etevämpiä? Onko meillä muka parempi ymmärrys, mitä tulee kestävään kehitykseen ja elinkaari-ajatteluun?
Asia ja pieni epäily jäivät painamaan mieltäni. Kysyin tuttavalta, joka käytännön läheisessä päivätyössään tyystin välttyy akateemiselta ajattelulta, miten hän määrittelisi kestävän kehityksen ja rakennuksen elinkaari-ajattelun. Tuttava katsoi minua kuin uutta kuuta: ”Mitä tarkoitat?”
Helppo on muita arvostella ja kaukaa olla viisas. Tuttavani kummastus pistää miettimään, osaammeko itsekään tarkastella rakennettua ympäristöämme ymmärryksellä ja tietämyksellä. Suomessakin on lyhytnäköisesti purettu arkkitehtonisia helmiä niiden arvoa ymmärtämättä. On purettu, vaikka kansakunnalla ei liiemmin ole rakennusperintöä jälkipolville jaettavaksi. Vai onko?
Käyttämätön talo on tyhjä kuori
Rakennusteollisuus RT ry:ssä asiantuntijatehtävissä työskentelevän diplomi-insinööri Jani Kemppaisen mukaan Suomessa on yhä paljon säilyttämisen arvoista rakennuskantaa. Kiertotalous on yksi kestävän rakentamisen perusteista”, hän sanoo ja määrittelee kotoisen Stadikamme ikoniseksi rakennelmaksi. ”Sen perusparannus, jos mikä, on elinkaari-ajattelua ja kestävää kehitystä.” Kemppainen kertoo odottavansa mielenkiinnolla Stadikan uutta tulemista entistä laajemman käyttäjäkunnan monipuolisena tapahtumakeskuksena.
”On hienoa, että stadion herää entistä vahvempana henkiin. Ilman tarkoituksenmukaista käyttöä liki tyhjillään seisova rakennus on vain seinät ja katto. Tyhjä kuori.”
Stadion on pääkaupungin ja Suomi-kuvan symboli
Kestävässä rakentamisessa on kyse ekologisten vaikutusten lisäksi hankkeen sosiaalisista ja taloudellisista vaikutuksista. Hyvä lopputulos on kaikkien osatekijöiden summa.
RT ry:n ympäristö- ja energiajohtaja Pekka Vuorinen huomauttaa, että Korea ei suinkaan ole lyhytjänteisen rakentamisen mallimaa.
”Olympialaisten historiassa on paljon esimerkkejä kertakäyttöisten kisapaikkojen pystyttämisestä”, hän sanoo ja antaa Helsingin päättäjille ja uuden Stadikan tekijöille luvan nostaa nenää: he ovat mukana lähes ainutlaatuisessa hankkeessa.
”Helsingin Olympiastadionin kaltaisia perusparannus- ja uudistamishankkeita on nähty harvoin; tämä meneillään oleva taitaa olla ainoa laatuaan”, hän sanoo.
Stadikan sosiaalista ja taloudellista arvoa on Vuorisen mukaan vaikea mitata, eikä arkkitehtonista arvoa pidä hänen mielestään edes yrittää määrittää.
”Olympiastadion ei ehkä tämän päivän mittapuulla ole rakennuksena ympäristöystävällisin vaihtoehto. Pääkaupungin maamerkkinä ja Suomi-kuvan luojana, vuoden 1952 olympialaisten symbolina ja arkkitehtonisena monumenttina se edustaa kuitenkin taatusti kestävää rakentamista.”
Teksti: Hannele Koskinen / Sperone
Olympiastadion vihittiin käyttöön 80 vuotta sitten 12.6.1938. Nyt Olympiastadion uudistuu suurtapahtumien vaatimukset täyttäväksi monitoimiareenaksi, joka on päivittäin myös kaupunkilaisten ja vierailijoiden käytössä.
