TORNIN SILMIN
Olympiastadionin torni on omaleimainen tunnus koko maailman stadioneiden joukossa ja yksi tunnetuimmista rakennelmista Helsingissä ja Suomessa. Olympiastadionin tornin lähes 80-vuotiseen historiaan liittyy monenlaisia tarinoita ja juhlahetkiä. Stadionin 72 metriä korkea torni on ollut myös paras paikka ihailla koko Helsingin kaupunkimaisemaa. Julkaisemme seuraavien viikkojen aikana tarinoita tämän ainutlaatuisen maamerkin "elämästä" ja kuvia Helsingin näkymistä tornista katsottuna eri vuosikymmenillä.
1930-luku
Kun Helsingin stadionin arkkitehtisuunnittelusta järjestettiin 1930-luvulla kilpailu, edellytettiin kilpailuohjelmassa tornin rakentamista stadionille. Arkkitehtikilpailun voittaneet ja stadionin suunnitelleet arkkitehdit Toivo Jäntti ja Yrjö Lindegren määräsivät sille korkeutta vaikuttavat 72 metriä ja asettivat tornin stadionin pääsisäänkäynnin vartijaksi. Vuosikymmenten ajan on tornin liitetty tarina, jonka mukaan sen korkeudeksi olisi nostalgisesti valittu Matti Järvisen vuoden 1930 ME-heiton 72,93 pituus. Stadionarkkitehdit kertoivat kuitenkin aikoinaan asiaa heiltä tiedusteltaessa, että tornin rakenteeseen ei vaikuttanut mitkään vertauskuvalliset tekijät.
Aikoinaan stadionin tornia kutsuttiin maratontorniksi. Torniin liitettiin tuolloin symbolinen näkemys siitä, että tornin ilmestyminen näkökenttään oli juoksijoille merkki loppumatkan alkamisesta ja kimmoke viimeiseen kovaan vetoon.
Yleisölle torni avattiin 20.6.1938 ja siitä muodostui välittömästi helsinkiläisten ja matkailijoiden yleisömagneetti. Alkuvuosina tornin huippu oli avointa tilaa. Ensimmäisenä aukiolovuonna tornin huipulla kävi ihailemassa kaupungin ja Suomenlahden maisemia yhteensä 116 092 henkilöä. Käynti tornissa oli monelle "vuoden tapaus". Stadionin avautumisen jälkeen torni on ollut kautta vuosikymmenten yksi pääkaupunkimme merkittävimmistä käyntikohteista.
1940-luku
Stadionin torniin oli tarkoitus sytyttää olympiatuli jo vuoden 1940 "unelmakisoissa". Kisojen järjestelytoimikunta päätti Helsingin luopumisesta XII olympiadin kisaisännyydestä, koska tilanne maailmassa oli sellainen, että edellytyksiä kisojen pitoon ei ollut.
Vuoden 1941 keväällä torni suljettiin yleisöltä ja varattiin toisen maailmansodan vuosina Helsingin Ilmasuojelukeskuksen tähystysasemaksi. Stadionin torni oli tärkeä osa maamme ilmapuolustusta sotavuosina 1941-1944. Stadionilla oli pysyvä vahvuus upseereita, aliupseereita, lähettejä, autonkuljettajia ja lottia. Puolustuksen valonheitintoiminnan tekninen johto ja suorituksen valvonta tapahtui stadionin tornista, josta käytettiin peitenimeä "Huippu". Päivystys "Huipulla" oli vuorokauden ympäri. Helmikuussa 1944 stadion ja torni elivät vaaran hetkiä. Helsinkiin suuntautuneissa ilmapommituksissa stadionille osui 16 palo- ja räjähdyspommia. Pommituksessa stadionilla vaurioitui katsomotiloja, sisätiloja, laitteita ja varusteita. Tornirakennelma välttyi kuitenkin vaurioilta. Yleisölle torni avattiin uudelleen 3.3.1945 toisen maailmansodan päättymisen jälkeen.
Torni sai tällä vuosikymmenillä myös uuden vertauskuvallisen merkityksen, kun 40-luvulla tornin nähtiin viestivän maamme nuorisolle kutsua urheilun riveihin. Huipun pyörörautainen suojarakenne yleisön turvaksi rakennettiin vuonna 1947.
1950-luku
Stadionin tornin merkittävintä juhlapäivää vietettiin 19.7.1952, kun olympiatuli syttyi tornin huipulle suomalaisen suurjuoksijan Hannes Kolehmaisen sytyttämänä. Tulen Kolehmaiselle ylös torniin kuljetti neljä urheilijanuorukaista tornin ulkoportaita pitkin. Soihdun nuorukaisille tornin juurella luovutti Paavo Nurmi, joka oli hetkeä aikaisemmin sytyttänyt tulen kentän maljaan. Tuli tornissa sammutettiin kisojen päätöspäivänä 3. elokuuta.
Yleisövirta tornissa jatkui olympiavuoden jälkeen vilkkaana ja miljoonas kävijä vieraili ylhäällä vuonna 1953. Vuoden 1957 alussa torniin sijoitettiin kuvansiirtoa varten mikroaaltolinkki ja Yle käynnisty stadionin tornin välityksellä ensimmäiset koelähetykset 15.3.1957. Torni oli siis mahdollistamassa maamme ensimmäiset televisiolähetykset. Aluksi televisiolähetyksiä pystyttiin seuraamaan vain pääkaupunkiseudulla, sillä tornin lähettimen signaali ylsi 50 kilometrin etäisyydelle tornista.
